Rennosti remmissä

Mutkattoman hihnakäytöksen opettaminen voi joskus tuntua haastavalta. Listasimme kolme tärkeintä tavoitetta remmikävelyyn sekä keinoja, joilla taluttaja voi auttaa hihnakoulutuksen etenemisessä.

1. RENTOUTUMINEN

Lenkit ovat koiran omaa aikaa, joten ei ole tarkoituskaan tavoitella sitä, että koira keskittyisi sinuun ja vain sinuun. On tärkeää, että koiralla on mahdollisuus leikkiä, iloita, tutkia ympäristöä ja haistella. Rentous ei automaattisesti tarkoita hitautta tai passiivisuutta vaan se voi ilmetä esimerkiksi hyväntuulisena leikkinä kävyillä tai kepeillä.

Lenkkiympäristöt kannattaa valita niin, että rentoutuminen on koiralle mahdollista. Yllättävät tilanteet saattavat toki nostaa kierroksia hetkellisesti, mutta on tärkeää, että koira pystyy palautumaan tilanteen jälkeen. Jos koira on jännittynyt koko lenkin ajan tai palautuminen tuntuu mahdottomalta, voi harjoittelun alkuvaiheessa suunnata autolla rauhallisempaan lenkkiympäristöön.

Muista myös itse rentoutua lenkillä. Unohda sometus ja keskity olemaan koirasi kanssa. Tällöin olet paremmin kartalla ympäristön tapahtumista ja koirasi toimista, jolloin pystyt palkitsemaan onnistumisista oikea-aikaisesti. Kun huomioit koirasi ja leikit sen kanssa tavalla jota se arvostaa, tulee sinusta koiran silmissä mielenkiintoisempi – tyyppi, jonka mukana todella kannattaa kulkea.

 

2. KONTAKTI

Hihnalenkin sujuvuutta auttaa, jos koiraan saa tarvittaessa kontaktin. Kontaktia ei tarvitse ylläpitää läheskään koko lenkin ajan, mutta esimerkiksi ohitustilanteissa siitä on suuri apu. Jotta katsekontakti toimisi erilaisissa ympäristöissä, tulee sitä harjoitella monipuolisesti ja pitkäjänteisesti.

Tee kontaktista leikki: koira ansaisee asioita katsomalla sinuun. Palkkio voi olla mitä vain, mistä koira pitää. Makupaloilla palkitessa käytä erilaisia tapoja toimittaa palkkio koiralle. Herkkupala voi saada aivan uudenlaisen arvon, kun sen saa jahdata juoksevan ihmisen kädestä tai vaikkapa etsiä maasta.

 

3. RAUHASSA ETEENPÄIN

Opeta koirasi kulkemaan talutin löysällä ja pidä itsekin taluttimessa väljyys koiran kulkiessa kauniisti. Koira saa pysähdellä haistelemaan ja koiran nuuskutellessa seisahdu hetkeksi odottelemaan. Jos tietyt hajut kiihdyttävät koiraa liikaa, opeta se luopumaan tuoksuista vihjeen kuullessaan.

Palkitse koiraa, kun se kulkee talutin löysällä. Kyllä, palkitse. Pelkkä pysähtyminen taluttimen kiristyessä ja matkan jatkaminen koiran löysätessä remmiä opettaa kulkemaan rauhallisemmin, mutta oppiminen on huomattavasti nopeampaa, kun hihnan kiristyminen pyritään ennaltaehkäisemään palkitsemalla koiraa löysällä taluttimella kulkemisesta. Jos koiralla on kova kiire, palkitsemisen tulee olla aluksi niin tiivistä, ettei talutin ehdi kiristyä. Tarkkaile mistä koirasi pitää ja huolehdi siitä, että se ansaitsee mukavia asioita löysällä taluttimella ollessaan.

 

Taluttimessa kulkiessaan koira joutuu liikkumaan huomattavasti hitaammin kuin vapaana ollessaan, jolloin se voi edetä omaa luontaista vauhtiaan, useimmiten ravissa. Muista, että tämä ei ole koiralle helppo tehtävä, onhan ulkona tarjolla vaikka mitä ihanaa! Valitse varusteet, jotka eivät aiheuta koiralle epämukavuutta, opeta koiraasi palkiten ja hyödynnä koulutuksessa erilaisia palkkioita.

27. maaliskuuta, 2019|Koiran koulutus|0 kommenttia

Jätä kommentti